Vaikka minulla ei vapaita joulupäivää pidemmälle ollutkaan, tuntuu kuin olisin ollut töistä poissa useammankin päivän. Lieneekö jotain joulun taikaa vai mitä, mutta se sai minut heittäytymään täysillä vapaalle ja unohtamaan kaiken arkisen.

Aaton aloitimme perinteisesti riisipuurolla, jonka tuoksuun minä sain onnekkaasti herätä. Tämän jälkeen katselimme Lumiukkoa viltin alta sohvalta, kyseisen elokuvan tunnarissa on jotain mukavan maagista ja se lennättää ajatukset hetkeksi omaan lapsuuteen. Pienen nostalgia hetken jälkeen alkoikin valmistelut sukulaisten tuloon ja talossa oli päällä taas täysi tohina.


Tänä vuonna mukana oli uusi jäsen, pieni tyttö, joka on nähnyt maailman ensimäistä kertaa vasta muutama viikko sitten. Hän otti joulun samaan malliin kuin me kaikki- syömällä ja lepäämällä. Tosin jännitettiin me muut kyllä pukkia, kurkittiin jo ikkunasta, kun ei punanuttua näkynyt. Kunnes se sieltä sateisen harmauden keskeltä vihdoin näkyi ja laulujen jälkeen oli pian koko olohuone pakettien valtaamana. Kun kaikkien lahjat oli ihmetelty, siirryttiin samaan mihin pieninkin- syömään.



Meidän suvun joulupöytään on kuulunut aina karjalanpaisti, sen lisäksi menulla on vuosien saatossa vaihdellut eri ruokalajeja. Nyt kun olemme viettäneet joulua meidän luona, on pöytään tehty myös yhdeksi vaihtoehdoksi kalaa. Näiden lisäksi löytyy perinteisesti eri laatikkoruokia ja tietenkin muita lisukkeita. Suvun kasvaessa on ollut hauska huomata mitä jouluperinteitä eri perheissä on, sitä myötä menulle on ilmestynyt aina pieniä uutuuksia. Itselläni yksi päähänpinttymä on itsetehty puolukkahillo ja sitä survottiin myös tänäkin vuonna.



Kuivakakkujen ystävänä kokeilin tänä vuonna hieman mausteisempaa versiota ja sokerikuorrutteella päällystetty kanelin, inkiväärin ja neilikan sekoite maistui todella hyvälle. Pinnalle ripottelin kuorrutteen lisäksi jauhettuja pistaasipähkinöitä. Glögi uutuutena meillä oli kokeilussa Nicolas Vahén valkoinen glögi, joka suositellaan nautittavaksi sekoitettuna pulloliseen valkoviiniä. Ranskalaisvaikutteinen juoma jakoi porukassa mielipiteitä, joku tykkäsi, jonkun mielestä taas liian makeaa.  

Jouluisin on kiva muistaa myös päiväkodin väkeä, tärkeitä tyyppejä, jotka viettävät paljon aikaa meidän pienimmän kanssa. 
Lahjaksi haluan antaa jotain sellaista, mikä ei jää nurkkiin pyörimään ja että pieninkin voisi osallistua sen tekemiseen. Viime vuonna taisimme tosin vain nakata itse taitelijan tekemällä kortilla, mutta keväällä leivoimme mustikkamuffineita koko päiväkodille, jonka ansiosta pienet sormet ja moni muukin paikka oli sinisenä vielä pitkään.

Tänä jouluna leivoimme pipareita. Teimme valmiista sellofaanipusseista kaikille hoitajille omat paketit, joihin itse väkertelin korttikartongeista etiketit. Tekstit tein tummansinisellä leimasimella ja koristeeksi leikkasin pikku oksat joulukuusesta. Etikettien taakse joululomalle lähtijä sai vapaasti taiteilla piiroksia, jotka kuulemma esittivät tonttuja.   

Joulu jos mikä, on kiva vuodenaika fiilistellä. Vaikka inhoan talven pimeyttä, joulua kohden löydän kuitenkin itsestäni aivan omanlaisen vaihteen. Pimeän kaamoksen keskellä on kiva luoda kotiin tunnelmaa kynttilöillä, käpertyä paksuun vilttiin kylmyydeltä ja napostella mausteisia sekä makeita herkkuja. Kaiken kruunaa joulun pyhät, jolloin koko suku on kerrankin koossa ja päästään vaihtamaan kuulumisia.

Tanskassa tälle ilmiölle on keksitty aivan oma nimikin- Hyggeily. 
Hygge liitetään juuri erityisesti joulun aikaan. Hyggeily on esimerkiksi ajan viettämistä pehmeällä sohvalla mainiossa seurassa tai hyvän kirjan parissa. Lyhenevät päivät eivät vaivuta tanskalaisia masennukseen, vaan heille pimeä vuodenaika on ihana tekosyy sytyttää paljon kynttilöitä ja nauttia herkullisesta ruoasta ja mielenkiintoisista keskusteluista ystävien kanssa. Hyggeilyssä on kuitenkin hyvä muistaa, että keskustelu politiikasta ja muista kahnauksia aiheuttavista aiheista eivät kuulu hyggen henkeen.

Suomalaisittain hyggeilyä voisi siis luonnehtia lähinnä kotoiluksi. Tanskalaisten mukaan tärkeintä on kuitenkin lämmin tunne, jonka hygge saa syttymään ihmisen sisällä. Hyggen avulla tanskalaiset rakentavat rintaman nykymaailmaa vastaan ja toivovat voivansa palata aikaan, jolloin Tanska oli vain pienenpieni maa ja elämä vähemmän stressaavaa kuin nykyään.

Koska olen työskennellyt kaupan alalla tavalla tai toisella koko pienen ikäni, minulle on vuosi toisensa jälkeen tullut hyvin tutuksi ihmisten joulustressi- Kiukutellaan, kun korttivalikomasta ei löydy juuri sopivaa tontun kuvaa, vaikka samaan aikaan kädessä on jo pinkka. Raivostutaan, kun on jonoa. Huudetaan jos myymälästä ei löydy myyjää heti kun astutaan sisään.

Tietenkin on ihanaa, kun myymälään on kuukausitolkulla rakennettu joulutunnelmaa, lopulta kauppa käy ja hulinaa riittää- Niinhän sen kuuluu mennä. Mutta miten sen saisi tehtyä meille kaikille stressittömästi? Vaikka jotkut kaupat ovat tänä jouluna ensimmäistä kertaa auki jopa vuorokauden ympäri, haluamme silti tuppaantua liikkeelle samaan aikaan. Pitäisikö siis hermoilevan kymmenien joulukorttien lähettäjän sen sijaan tarttua puhelimeen tai jonoja inhoavan tulla kaupoille mielummin aamulla ennen töihin menoa, kuin iltapäivällä? 

Itse en koskaan lähde jouluostoksille, etenkään joulukuussa, koska kuulun juuri niihin ihmisiin jotka inhoavat pitkiä jonoja ja ryysistä. Tämän välttääkseni aloitan joululahjojen bongailun viimeistään elokuussa. Haluan antaa tarpeellisia ja juuri kyseiselle henkilölle sopivia lahjoja, jos lähden etsimällä etsimään randomisti, siinä harvoin onnistun. Nykyaikana kun kaikilla tuntuu olevan jo kaikkea voi lahjan hankinta olla välillä vaikeaa.

Joskus tavaran sijaan voi pakettiin sujauttaa vaikka itsetehtyjä herkkuja. Itselläni on ainakin korkea arvostus saamiini herkkulahjoihin, joita voi nautiskella vielä pyhienkin jälkeen. Joulukoristeluun löytyy ekologisesti sekä edullisesti ideoita myös luonnosta sekä kierrättäen. Itse kävin hakemassa joulukattaukseen juhlavampia astoita Kierrätyskeskuksesta muutamilla euroilla ja jos tuntuu ettei niille ole enää joulun jälkeen tarvetta, voin palauttaa ne samaan paikkaan jollekkin toiselle aarteeksi. 

Ehkä meidän jokaisen olisi hyvä joskus miettiä, että mikä meille tässä joulussa on tärkeintä. Onko se tietyn tontun kuva siinä kortissa vai se että haluaa muistaa toista?

Parhaita ovat ne sunnuntait, kun voi lukemisen sijaan vaikka pinota kirjoja...

Vaikka sunnuntaisin aina yleensäkin katamme aamiaisen, joka nautitaan yhdessä hitaasti ja hartaasti, tehtiin se viime sunnuntaina hieman juhlakkaimmin mielin. 

Satuimme samana päivänä katsomaan Ylen Teeman elävästä arkistosta ohjelman "Isän roolia etsimässä". Ohjelmassa pohdittiin kuuluvatko kotityöt myös isälle, ja pitäisikö isän hoitaa myös lapsia? Nämä arkipäivän kysymykset olivat vielä kiperiä 1960-luvun Suomessa. Onneksi sittemmin sukupuoliroolit ovat muuttuneet.

Tuntuu kauhealta ajatella, että mieheni ei olisi ollut esimerkiksi tyttäremme synnytyksessä mukana. Vielä minunkin lapsuudessani kun oli täysin luonnollista että äiti kävi yksin synnyttämässä ja jopa noloa jos mies oli synnyntyssalissa. Menneiltä sukupolvilta jääneen kokemus jonka uskon jokaisen isän muistavan lopun elämänsä. 

Omasta lapsuudessa muistan isäni kuitenkin tehneen paljon hauskoja asioita kanssamme ja hän oli aktiivisesti mukana sisarusteni harrastuksissa. Hän kantoi lompakossa ylpeänä kuvia meistä ja sinnikkäästi opetti jokaista meistä laskettelemaan sekä auttoi työpaikkojen hankkimisessa teininä. Tästä huolimatta minusta tuntuu, että olen ollut aina läheisempi äitini kanssa. Isäni loi ehkä enemmän rajoja, mutta hellyyttely ja salaisuuksien jako tehtiin enemmin äidin kanssa. Sukupuoliroolit olivat myös vielä silloinkin jakaantuneet niin, että äitini opetti meitä tekemään kotitöitä, esimerkiksi ruokaa ja isäni kanssa nikkaroimme sekä teimme pihatöitä. Isäni silti osallistui jo jonkin verran kotitöihin, mutta äitini ei koskaan tarttunut poraan tai vasaraan.

Uskonkin, että tämänpäivän isät tuntevat itsensä onnekkaammaksi. Vaikka parannettavaa sukupuolirooleissa vielä onkin, ei isän kuitenkaan tarvitse enää tuntea itseään noloksi, vaikka astuukin vanhalle "naisten alueelle" ja isän rooli kasvatuksessa on yhtä tärkeä kuin äidin. Ainakaan meillä ei kotitöissäkään ole selkeitä naisten ja miesten töitä- on aivan normaalia, että samalla kun mieheni tekee ruokaa, minä paukuttelen tauluja seinälle. Tarkan roolijaon muuttuminen helpottaa varmasti myös tilanteessa, kun isää ei ole.

Koen myös tyttäremme onnekkaammaksi, kun hänellä on parempi mahdollisuus luoda läheinen suhde isäänsä sekä muihin läheisiin miehiin, esimerkiksi isoisäänsä. 

Cozy Publishing Helsingin kirjoja yhdistävät kauniit valokuvat ja uudenlaiset visuaaliset ratkaisut. Tästä johtuen olen kerran jos toisenkin ihastellut Cozyn kirjoja jo pelkän ulkoasun takia. 
Green Home Book ei ollut poikkeus, opus viherkasveista tyylikkäillä kuvilla sai minut tekemään ostopäätöksen ennen kuin kirja oli edes kaupoissa. Susanna Venton, Pinja Forsmanin ja Riikka Kantinkosken kaunis kirja esittelee yli 50 viherkasvia ja tarjoaa niille kompaktit hoito-ohjeet sekä ideoita esillepanoihin. Tämän lisäksi pääsee kurkistamaan yli 30:een tyylikkääseen kotiin, jotka saivat ainakin minut himoitsemaan omaankin kotiin lisää vihreää. 
Hieman olisin vielä kaivannut visuaaliseen sisältöön selkeyttä mm. teksteihin ja symboleihin, jotka tuntuivat tyylikkyyttä tavoitellessa häviävän ja näin teksti menetti helppolukuisuutta. Muuten kirja hurmaa upeilla kuvillaan sekä uudenlaisella tyylillään, kuinka tehdä kirja viherkasveista.   

Kuvakollaasi: Green Home Book, Riikka Kantinkoski