Vinkkejä Portugaliin

7/18/2017



Meidän matkaa suunnitellessa ajatuksena oli nähdä aitoa Portugalia mahdollisimman paljon, mutta rennolla tunnelmalla. Ei siis liikaa liian lyhyelle ajalle.

Eniten houkuttelivat luonto, historia sekä pienet kaupungit. Tämän pohjalta lähdimme suunnittelemaan tulevaa reittiä, joihin hyviä vinkkejä Euroopan maanteille antaa esimerkiksi Route Perfect*. Majoitukset valitsimme myös omien kiinnostustemme pohjalta, erinomaisia sekä edullisempia löytyjä tekee Airbnb* kautta ja helpoin sivusto hotellien paikannukseen kartan avulla on Booking*. Portugalista löytyy paljon myös hienoja leirintäalueita*, jotka ovat hyvin varustettuja, useimmista löytyy uima-allaskin. Matkailuautot ovat tuttu näky etenkin rannikolla, jossa leirin saa helposti pystyyn upeilla näkymillä.  

Hotelleja ja kulttuuria sekä ainakin yksi ravintola tuntui löytyvän joka kylästä. Ei siis kannata epäröidä yöpymistä pienemmissäkään paikoissa. Vaikka englantia puhutaan melko hyvin, ei esimerkiksi ruokalistaa ole välttämättä englanniksi, joten muutama sana portugalia on hyvä opetella.


Autoilijan on hyvä huomioida tiemaksut. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, Portugalin moottoritiet ovat maksullisia. Vanhemmilla moottoriteillä on tullikopit, joissa voi maksaa tiemaksun. Uusimilla teillä on nykyään täysin automatisoitu toiminta, jonka takia kuljettajalla on oltava joko valmiiksi autoon asennettu lähetin tai mentävä maksamaan tiemaksu postiin. Tullit maksetaan aikaisintaan 48 tunnin, mutta viimeistään 5 vuorokauden kuluttua. Maksu onnistuu kertomalla rekisterinumeron ja virkailija löytää tiedot koneelta. Useimmilla autovuokraamoilla autoissa on jo valmiiksi sijoitettu lähetin ja he tarjoavat asiakkaalle mahdollisuuden laittaa lähetin päälle lisämaksua (17€) vastaan.

Lastenistuimet ovat ainakin Aviksella ja Europcarilla hyvälaatuisia. Istuimen vuokra on noin 5 euroa per päivä, jos siis aikoo viipyä Portugalissa pidempään kannattaa ottaa oma istuin mukaan. Yleensä istuimen saa mukaan lennolle ilmaiseksi rattaiden tai vaunujen kanssa, mutta kannattaa tarkistaa vielä lentoyhtiöltä. Me lensimme TAP Portugalilla ja saimme 3-vuotiaalle tyttärellemme istuimen maksutta.  


Minne kannattaa mennä?

Länsirannikko on upea ja rantakaistaletta löytää loputtomiin. Rannat ovat melko tuulisia, joten uiminen saattaa olla hankalaa, lisäksi meri on jäätävän kylmä heinäkuussakin. Surffauksesta innostuneelle, Portugali on maisemineen unelmallinen. Mieleenpainuvimmat paikat rannikolta olivat Aljezur* sekä kuvissa näkyvä kaunis São Teotónio. Rantaelämää löytyy myös Lissabonin läheisyydestä Cascaissista, joka tarjoaa ravintoloineen sekä ostosmahdollisuuksineen täydellistä rantaelämää ja Almadasta*, jonne paikalliset suuntaavat sillan yli joen toiselle puolelle. Pohjoisempaan mentäessä luonto muuttuu vihreämmäksi ja sinnepäin suunnatessa kannattaa etenkin muistaa Portugalin tarjoamat hyvät leirintä mahdollisuudet. Pohjoisempaa mainittakoon kompakti paikallisten lomailijoiden suosima Nazaré*, josta löytyy kaikki lomalle tarvittava, mutta automatkan päässä luonnonpuisto ja paikallista tunnelmaa.

Sisämaa on peltomaisemineen kuivempaa ja kuumempaa. Jos on todella lämpimän ystävä, kannattaa suunnata pois rannikolta. Lähitilat tarjoavat viinimaisteluja ja opastuksia oliivöljyn saloihin. Turisteihin emme juurikaan törmänneet, enemminkin paikallisiin lomailijoihin. Mieleenpanuvin paikka oli ehdottomasti satumainen Moura, jonne menemme varmasti vielä uudelleenkin. Matkalla nähty Evora on myös käynnin arvoinen, historiallisessa kaupungissa on niin paljon nähtävää, että sinne kannattaa varata päivä jos parikin. 


Portugalissa syödään kalaa enemmän kuin missään muualla Euroopassa. Vaikutteita on omaksuttu niin Välimeren ruokakulttuurista kuin entisistä siirtomaistakin. Paikallinen keittiö onkin pitänyt pintansa ja ravintolat tarjoavat pääasiallisesti tapas paikkoja lukuunoattamatta kalaa tai lihaa perunoiden sekä riisin kanssa. Alkajaisiksi nautitaan kasviskeittoa tai oliiveja, juustoa ja vaalea leipää. Lounaalla syödään kevyemmin salaattia, keittoa tai lämpimiä leipiä. Kasvisruoka vaihtoehtoja on heikosti, lukuunottamatta isompia kaupunkeja, joista löytyy vegeravintoloita. Jos ei halua syödä mitään eläinperäistä, kannattaa varata majoitus omalla keittiöllä, marketeista löytää helposti kaiken tarpeellisen- nyhtökaurasta on kuitenkin turha vielä haaveilla. Myös pastan ja pizzan tai kebabin ystävän on hyvä sijoittua isompiin kaupunkeihin, koska nämä ruoat eivät ole päässeet Portugalilaiselle menulle. 


Yhteenvetona Portugalista jäi mieleen uskomattomat maisemat, surffaus, edullinen ruoka, hyvä viini ja avuliaat ihmiset. Espanjan rannikoihin verrattuna Portugali tuntuu vielä koskemattomalta, Albufeiraa lukuunottamatta. Helpoin tapa nähdä maata on vuokrata auto, joka on suhteellisen edullista, tiet ovat hyvässä kunnossa ja liikenne samanlaista kuin Suomessa. Mielestämme 3 päivää oli minimi aika yhdessä paikassa, etenkin lapsen kanssa matkatessa. Siinä ajassa ehtii jo hieman tutustua paikkoihin lähemmin ja päästä tunnelmaan ja mikä tärkeintä - ehtii relata!


You Might Also Like

0 kommenttia